Kirkollisverotus on melko yleinen teema julkisessa keskustelussa. Toisaalta on loogista, että kirkon instituutio ei saisi vaikuttaa valtioon eikä valtion pitäisi puuttua uskovien sisäiseen elämään. Kuitenkin, mitä historia niillä rahoilla, jotka uskovaiset käyttävät Kirkko? On tärkeää aloittaa siitä, että kaikki uskonnolliset yhdistykset on vapautettu verorekisterin pitämisestä. Siksi ei tarkkaan tiedetä, kuinka paljon rahaa virtaa kirkon laitoksiin ja niistä ulos. Minkä tahansa messun tai jumalanpalveluksen aikana kerätty raha ei tietenkään mene pappien taskuun.
Sitä ei myöskään tallenneta ulkoisesti millään tavalla. On siis loogista, että nämä ovat rahaajotka eivät ole veronalaisia. Niitä käytetään kirkkorakennusten kunnossapitoon, omiin menoihin ja hyväntekeväisyystarkoituksiin.
Nämä tulot riippuvat pääasiassa seurakunnan koosta ja jumalanpalvelukseen osallistuvien määrästä. Nämä rahat olisi nähtävä rahana, jota uskovaiset käyttävät yhteisönsä tukemiseen, ja ne annetaan vapaaehtoisesti. Oikeudellisesti tämä olisi nähtävä eräänlaisena verovähennyksenä. Uskovaiset voivat myös tehdä lahjoituksia kirkolle. Uskovia kannustetaan lahjoitusten tekemiseen tuloverohelpotuksilla, joita valtio myöntää henkilölle, joka haluaa tehdä tällaisen lahjoituksen. Verohuojennusraja on 6 prosenttia verovelvollisen vuosituloista. Tätä kutsutaan lahjoitukseksi jumalanpalvelusta varten.